Juttelin työpsykologini kanssa tavallisuudestani. Olen oivaltamassa, että oman tavallisuuden sisäistäminen auttaa hyväksymään elämää. Oma väsyminen töissä ja elämässä on helpompi hyväksyä, kun näkee itsensä ihan tavallisena tavallisista asioista väsyvänä miehenä.
Totesimme miun olevan tunne-elämältäni ja kokemusmaailmaltani kovin tavallinen. Itsenäisyyspäivän ylenemättömyys otti todella koville ja huomasin olevani ihan tavallinen tunnustusta kaipaava mies. Oman rikosrekisterin varjo kesältä 2019 on pitkä ja siitä on hyvä ammentaa nöyryyttä syksyn neljän kertausharjoituksen jatkoksi. On kovin tavallista käydä koko pettymyksen kirjo ja syyttelyiden mahdollisuudet läpi ja lopulta hyväksyä, että ylenemättömyys on ihan minussa itsessäni.
Häpeä on miule yhtä hankala tunne kuin muillekin. Häpeää ei voi verhota erinomaisuudella, vaan se on kohdattava oma tavallinen erehtyväisyys kipuillen ja hyväksyen. Häpeä on vaikeaa kaikille, siksi siitä täytyisi tehdä tavallisempaa ja myöntää, että ihan eniten mie häpeän elämässäni rikosrekisteriäni. Häpeän menneisyyden kännitoilailujani, olen siis häpeässänikin ihan tavallinen.
Ajatuksiltanikin olen kovin tavallinen. Vaikka välillä pohdinkin ihmiskunnan kehitystä laajasti, lienee yleisin ajatukseni pimpsan lipsuttelu. Miule seksuaalisuudesta puhuminen on kovin tavallista https://youtu.be/T4k5GQHkFfA?si=ayBaJmOZdE8Xid96 Olen ihan tavallinen mies, kun olen hävennyt omaa penistänikin, kunnes ymmärsin senkin olevan ihan tavallinen.
Kehoni on ihan tavallinen ja sen hyvinvointiin riittää ihan tavallinen liikunta. Syönkin tavallisesti – tavallinen kuin olen. Nukun ihan tavallisesti ja kuorsaan ja kuolaan tyynylle kuten tavallista on. Stressaannun helposti, mutta palaudun ottamalla omaa aikaa, kuten muutkin tavalliset ihmiset.
Oma paikka yhteisössä hahmottuu oman tavallisuuden kautta. Olen tavallisuudessani ja rajoittuneessa ymmärryksessäni osa kehittyvää ihmisyhteisöä ja annan siihen oman sävyni, kuten kaikki muutkin kanssaihmiset. Puhuimme työpsykologini kanssa myös yhteisöjen merkityksestä tavallisessa hyvinvoinnissa. Elän tavallisessa talossa, myös yksin ja sekin on liian tavallista nykyään.
Tämä some-elämän hehkutuksen vastakirjoitus on pyörinyt mielessä jo pitkään. Kirjoitan ja puhun Rakkauteen kasvusta, vaikka olenkin tuikitavallinen perheenisä. Siksi miule on tärkeää kirjoittaa tavallisuudesta, joka on niin voimakasta että siitä voi parhaimmillaan tulla tavallisuuden supervoima elämän vastoinkäymisien hyväksymiseen.
On kovin tavallista olla puhki tähän aikaan vuodesta. On kovin tavallista tuntea uupumista ja jopa masennuksen oireita kaamosaikaan. Mie ainakin olen ihan tavallisen vetämätön syvimmässä kaamoksessa, enkä odota ihmettä jaksamiseen ennen kevättä. Parisuhteeni kriisiytyy ihan tavallisen säännöllisesti, koska miun Rakkauskin on ihanan arkisen tavallista https://youtu.be/xysW6AUaHu4.
Tavallisuudessa täytyy hyväksyä elämän hallitsemattomuus. Olen muista ihmisistä ja ihmiskunnan kehityksestä riippuvainen tavallinen laumaihminen. Elämäni voi kriisiytyä monella tapaa milloin vain ja elämä voi päättyäkin milloin vain. Epävarmuus ahdistaa vähemmän kun hyväksyy sen olevan kaikille tavallista. Olen tavallisen hauras kulkija vailla supervoimia, enkä tulevaakaan osaa ennustaa – pitää vain ottaa tavallinen elämä sellaisena kuin se on.
Kuinka vapauttavaa onkaan olla ihan tavallinen karvainen miehen köllykkä – ikuinen pikkupoika muuttuvassa maailmassa. Tavallisen yksinkertaisena ihmetellä elämän syklejä ja sykettä sisällä ja ulkona ja ymmärtää että kaikkea ei voi ymmärtää – eikä varsinkaan sitä mitä ei vielä näe.
Kiitos kaikille ainutkertaisen tavallisille ihmisille elämässäni – on etuoikeus saada keskustella kanssanne.
Pienen pojan ihmetys,
suuren maailman tuiskuissa,
mäellä, jolta näkee jo elämään,
mutta yhä on kiivettävää,
enkä ole yksin täällä kompuroimassa,
vaan muiden tavallisten kanssa
tallustelemassa.
