Erämaan kutsu

Sumuinen ja tihkusateinen yö on vaihtunut kylmän kirkkaaksi aamuksi. Puro solisee teltan takana ja ympärillä tuhatmetriset huiput esittelevät lumilaikkujaan. Olemme Norjan maaperällä matkalla Haltille, Suomen korkeimpaan kohtaan. Jätimme illalla auton Goulasjärven rantaan ja suunnistimme paksussa sumussa viistosti etelään. Huono näkyvyys teki matkanteosta todella vaivalloista ja puoliltaöin pystytimme teltan ja kävimme retkieväiden jälkeen nukkumaan. 

Erämaa ympärillämme kumpuilee yli tuhatmetrisiä huippuja. Lammet ja niiden välillä kuohuvat joet ohjaavat kulkua ylityspaikkojen mukaan. Kaikkialla on rakkakivikkoa ja aluskasvillisuus on vain muutaman sentin korkuista. Kukat ovat pieniä, mutta uskomattoman kauniita ja kirkkaita väreissään. Puita ei ole. Sininen telttamme on karun korkeassa laaksossa. Goulasjärvi siintää pohjoisessa kuin aivan vieressä. Erämaa saa kulkijan nöyräksi.

Ihminen on Maaäidin voiman rinnalla pieni, kuin teltan edessä kasvavat Sielikön vaaleanpunaiset kukat. Ne kurkottavat kauneuttaan kohti taivasta, mutta saavat loistonsa muutaman senttimetrin korkeuteen. Mekin kurkottelemme korkeuteen ja pakenemme samalla pienuuttamme. Meidän on vaikea hyväksyä itseämme suurempaa voimaa, kuten Maaäitiä. Kukaan ei edes sano ääneen, ettemme ole kehittynein rotu universumissa. Olemme vielä kuin tämän erämaan aluskasvillisuus. Sitkeitä, mutta meitä suuremman voiman ympäröimiä. Haluamme täyttää maan, vaikka Maaäiti täyttää meidät ja loistomme on yhteydessä Hänen hyvinvointiinsa. Kaupungit ovat egollemme villiä luontoa helpompia. Kaupungissa kaikki näyttäytyy ihmisen hallitsemassa muodossa, eikä meidän tarvitse myöntää, ettemme hallitse aikaa.

Itikat ovat sitkeydessään vaikuttavia. Näin kuinka ne taistelivat viiman läpi iholleni. Aamun kylmä tunturituuli kannusti kirjoittamaan teltan lämpöön. Kankaan läpi selkääni lämmittävä aurinko ei nyt laske, mutta näin korkealla on jatkuvasti kylmä. Tuuli heiluttaa telttaa ja idässä pikkulintu huutaa varoitushuutoa. Meidät on nähty, muttemme ole uhka. Lainaamme erämaata seikkailullemme, muttemme jätä jälkiä. Kuljemme porojen polkuja ja viemme kaiken roskan pois. Telttapaikkaamme tuskin jälkikäteen huomaa. 

Kunnioitan luontoa sellaisena kuin se on. Kaikkea elämää tulee kunnioittaa semmoisena kuin se on. Luonto ja elämä ei ole meitä varten, vaan me olemme luontoa ja elämää varten. Kasvu sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin, kuten mekin mukaudumme huomaamattakin. Erämaassa verhoutuu rajattomuuteen. Täällä yksinäisyydessä on vapaa, erämaassa avautuu kuin toinen todellisuus. Vastuu on vain meillä kunnioittaa kaikkea ympärillämme ja kasvaa askel askeleelta ihmisinä.

Kasvumme on rajatonta, mutta taivaita ei ympäristömme kustannuksella kannata kurkotella. Sanotaan, että se taivaanranta laittaa kumarassa kulkemaan. Voimme loistaa vallitsevien olosuhteiden verran, kuten erämaan kukat. Pystymme parempaan, mutta meidän on muistettava ympäristömme. Sinun ympäristösi tukee kasvuasi ja henkimaailma kannustaa Rakkauteen. Tunnetko sen? Askeleemme otamme yksin osana suurempaa joukkoa. Jokaisen polku on ainutkertainen iloineen ja suruineen.

Kuljemme tänään vielä vähän etelään Suomen puolelle, ja lähdemme kiertämään etelän kautta Haltin huipulle. Erämaassa kännykät eivät toimi. Jokainen tunti on kuuntelua varten. Erämaa kertoo uutta suuntaa elämälle, erilaista syvempää nöyryyttä ikiaikaisesta voimasta. Ruokamme riittäisi melkein viikoksi, mutta parin päivän jälkeen suuntaamme takaisin arkeen. Elän todeksi lapsuudenaikaista unelmaani kiivetä Haltille. Unelmat on elettävä ja jokaisen saavutetun huipun jälkeen näkyy uusia huippuja. Mutta huippujen välissä on laakso, jonka voimme tehdä kodiksemme. Ei huipulla ole hyvä asua, mutta sitä on komea katsoa. Aivan syystä rakennamme kotimme suojaan ja onnen löydämme vasta kun pysähdymme. On onni vain olla.

Aamupuuron ja kahvin keitto Trangialla odottaa. Päivän seikkailu karun erämaan armoilla kohti lumen laikuttamaa Haltin huippua. Ja Haltin korkein kohtahan on Norjan puolella. Egolle huippu saattaa näyttää aina olevan toisen puolella, mutta sielullemme huippu voi olla jokainen jäkäläinen kivi, jos vain avaudumme itsemme pyyteettömälle Rakkaudelle. Luvassa on kauneutta korkeuksissa ja aivan kulkumme juurella. Avaan teltan vetoketjun ja astun valoon.

  

Pimeässä olohuoneessa

päivän jo vaienneen,

voit kuulla erämaan kutsun.

Se kuiskii voimallaan

muistoja sielusi kulkemasta matkasta.

Oletko kulkenut

pölyisille kaduille

kauas juuristasi?

Kunnes heräät.

Muista mistä olet tullut,

minne olet matkalla 

ja kuulet erämaan kutsun.

Kerro muillekin

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email

Muita blogikirjoituksiani

Rakkauden kasvukipu

Kirkas syysviikonloppu sai pohtimaan kasvattavaa kipua. Elämän aaltoiluun kuuluu kipu kuin vuodenajat luontoon. Kivun jälkeen aukeaa kaunis elämä.

Lue kirjoitus

Erämaan kutsu

Toiset aamut voivat olla taianomaisempia. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus löytää kutsumuksesi äärelle. Erämaan kutsussa on jotain syvempää.

Lue kirjoitus

Kaksoisliekkiteoria

Jokaisessa ihmisessä on osa Jumaluutta. Sielumme on peräisin Jumalasta, Luojastamme, Isästä, miten kukakin haluaa Häntä kutsua. Sielumme on kaunis, kuin...

Lue kirjoitus