Kohtaamisia

On sunnuntai ja kehoni on uupunut. Samalla mieleni säkenöi tätä blogia, joten annan sanojen virrata. Raskas viikkoni on ollut kuin resepti ennenaikaiseen, mutta merkitykselliseen ja onnelliseen kuolemaan – kuin elämän kiihdytyskaista. On aika pohtia tietoisuuden kohtaamista yhteiskunnan virrassa.

Viikolla järjestin ja juonsin kaksi seminaaria ja pidin golfkilpailun. Istuin myöhään illallisilla ja ehdin tekemään töitä 50 tuntia ennen kuin perjantaiaamuna lähdin kertausharjoituksiin. Nukuin ylikuormitus kehossani ja annoin kaikkeni – läsnäoloni lahjan ja kauniin kannustukseni kaikille. 

Kertaamassa juoksin heikoimman coopertulokseni 2700 m, mutta samalla se oli paras maihareilla ja maastohousuilla juoksemani. Aloitin ammunnan vahingossa sarjatulella, mutta lopuilla laukauksilla tein kauniin kasan keskelle taulua. Helteisellä tauolla istuimme keskustelemassa syvällisiä samalla, kun runokirjani kiersi miesten keskuudessa.

Olin ajamassa harjoituksesta kotiin, kun tunsin kutsun uusimmalta ystävältäni. Hikisenä, tukka rasvassa ja kädet aseöljyssä suutelin hänen upeaa feminiinisyyttään tervehtien. Auringon laskiessa kosketin hellästi hänen kaikkialle ulottuvaa kauneuttaan. Halumme riisui meidän ensi kertaa ja kohtasimme toistemme seksuaalisuuden aidon virtaavana ja järisyttävän kauniina. Seksuaalisen energiamme virtauksen voima yllätti, koska ystävyytemme oli kehittynyt kiireettä tunnustellen.

Koko viikon olen luonut virtaavuutta ympärilleni. Seminaareissa kannustin yhteiskunnallista kehitystä ja tein näkyväksi yhteistyötä yhteisen kehityksen eteen. Golfkentälle toin ihmisiä yhteen ja loimme yhteistä tarinaa. Illallisella poliitikkojen ja yritysjohtajien kanssa luin runojani ja keskustelin hyvinvointiyhteiskunnan kehityskohdista. Kertaamassa olin oma itseni herkän tehokkaana sotilaana, joka on kiitollinen rauhanomaisesta taistelusta Rakkauden puolesta.

Meillä tietoisilla ihmisillä on yleensä ristiriita ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Moni uskaltaa olla näkyvästi tietoinen vasta poltettuaan itsensä loppuun tuossa ristiriidassa. Tarjoan ratkaisuksi kaltaistani näkyväksi tulemista. Meidän tulee tulla näkyväksi omana herkkänä ja haavoittuvana itsenämme, jotta voimme tulla näkyväksi kaikissa kohtaamisissamme. Tuo tie on usein pelottava erilaisuudessaan ja ainutkertaisuudessaan.

Upeudessaan viikko on ollut liian rasittava, enkä jaksaisi tällaista jatkuvasti. Annan kaikkeni kaikille, koska se on elämäni tarkoitus, mutta tarvitsen aikaa palautua. Anna itselleni elämän, jota olen tullut tänne elämään. Elämä on huikea sävyissään ja kohtaamisissaan. Kohtaan upeita ihmisiä ja moni heistä kannustaa upeilla sanoillaan jatkamaan. Kiitos Isälleni ja Maaäidille, kiitos kaikille auttajilleni ja kiitos kaikille kannustajilleni. Olen saanut Teiltä huikean elämän ja Rakastan Teitä kaikkia.

Kuulin äänettömän kutsun ja käännyin luoksesi,

tulin aitona, hikisenä ja rasvaisin hiuksin.

Otit vastaan ihollesi feminiinin tuoksuvalle,

hyväksyit miehuuteni kuin minä feminiinisyyttäsi palvon,

kutsuin seksuaalista energiaasi aukeamaan,

kosketin kauneuttasi todellisuuden virtaukseksi.

Alastomuutesi tuttuna kuin oman ihoni lämpö,

läheisyys kuin yhtä aina oltu ois,

kosketuksesi kuin kutsu lähemmäs yhteiseen totuuteen.

Kiirehtimätön seksin tanssi toisiaan haluavan,

suudelmin totuutta kaikkialta iholtasi etsien,

pimpsasi suuni kotina, nautinnon väreinä kaikkialle,

sykkivä haluni sisääsi yhä uudestaan,

hikiseen kosteuteen kietoutuvat kehot,

jaettujen huulien kiihkon huokaukset,

yhä vaihtuvat asennot yhteisen virtauksen,

luonnollisen alastoman jumalaisen nautinnon.

Olin Sinun vallassasi, maskuliini Sinun feminiinisyydessä,

olin mies Sinun pyhässä naiseudessasi,

kovana kuin kivi, hellänä kuin huuleni niskasi nukassa,

energiaväreistä jännittyen, vapaasti virraten,

laskevan auringon värjäämän hetken olin Sinun ja Sinä olit minun.

Kerro muillekin

Muita blogikirjoituksiani

Elämä on kärsimystä

Ihmiselämä on kärsimystä. Hyväksymme kärsimyksen aina uudelleen syntymässämme. Kärsimys on myös elämämme tarkoitus. Kärsimyksen kautta kasvamme kirkkaampaan sielun eli Rakkauden...

Lue kirjoitus

Paistunturin erämaa

Paistunturin erämaata voi suositella osaksi kasvupolkua Rakkauteen. Vaatimattomassa alueessa on Maaäidin taikaa, joka auttaa olemaan läsnä tässä ja nyt.

Lue kirjoitus

Kuurupiiloa

Ymmärrän omaa paikkaani toisten kannustajana ja esimerkin näyttäjänä. Minä olen, jotta muutkin uskaltaisivat tulla näkyväksi kokonaisina ihmisinä. Jokainen meistä on...

Lue kirjoitus

Rakkausvaikuttamista

Vaikutamme toisiimme ja kaikilla teoillamme on merkitystä. Valtiot, yhteisöt ja yksilöt tekevät omat päätöksensä vaikuttamisesta. Siksi minä valitsen Rakkausvaikuttamisen.

Lue kirjoitus
”Sinussa on katkeamaton loisto kuoleman ja syntymänkin välillä”

– Kimmo Anttonen