Viimeiset vuodet olen elokuun alussa vaeltanut sielunveljeni Joosen kanssa pohjoisen erämaissa. Tänä vuonna sää ja ruuhkautuneet vaellusreitit toivat meidät Paistunturin erämaahan. Olimme sopineet rennosta reissusta, johon loivasti kumpuileva maasto sopi kuin kutsuttuna. Loivat muodot ja epämääräiset suoalueet tekivät suunnistamisesta haastavampaa ja heti ensimmäisenä päivänä jouduin kaivamaan gps:n avuksi pudottuani kartalta. Erämaa opettaa aina nöyryyttä itseään suurempaa kohtaan.
Lähdimme Nuvvuksesta ja kiersimme Carsejohkan vartta putouksille. Päiväunet putouksien kalliolla jäivät mieleen loppuelämäksi. Säät ovat olleet sopivan viileät, eikä hyttysiä ole kuin muutama. Erämaan luonto on vaatimattoman kaunis. Koivuja kasvaa vain jokien varsilla ja muutoin maastoa peittävät laajat vaivaiskoivupusikot. Haltilta ja Stabbursdalenista tutut rakkakivikot ovat täällä harvinaisia. Erityisen kauniita ovat olleet joen varrella tuulessa tanssivat kellosinilatvat ja kirkasta taikapurppuraa loistavat kurjenkanervat.
Eniten meille ovat pitäneet seuraa erämaassa pesivät kapustarinnat. Niiden kviik-kviik vihellykset ovat säestäneet matkaamme jonkun yksilön vahtiessa läheltäkin kulkijoita. Jokunen poro ja kuukkeli on käynyt lähellä. Kahdesti olemme törmänneet paikallisiin, jotka eivät kulje erämaassa jalan. Kuulimme elämän erilaisuudesta Tenojokivarressa ja mieleeni jäi ajatus täällä asumisesta.
Nyt telttamme on Linkinjoen rantapenkan suojassa heinikkoisella hiekkatasanteella. Eilisen aamun sade vaihtui huimaksi tuuleksi, joka pakotti etsimään suojaisan paikan. Puuttomalla tundralla tämä oli haaste. Totesimme tunturilammella katajapuskien suojan riittämättömäksi ja kuljimme viisi kilometriä etelään etsien sopivaa joentörmää suojaksi luoteesta viuhuvalle tuulelle. Rakensimme tarpista tuulenohjaimen, jonka taakse pystytimme kevyen yksiömme. Savolainen mieskolmikko oli ehtinyt valtaamaan Linkinjoen kammin, mutta teltassamme on huonokuntoista kammia raikkaampi nukkua.
Nukuin yöni poron polulle painautuneena. Olemme jälleen kulkeneet maaston muotoja seuraillen ja huomanneet porojen kulkevan samoja optimaalisia reittejä. Porojen polkuja risteilee kaikkialla erämaassa helpottaen vaeltajan askeleita. Joki solisee metrin päässä teltasta, ja oviaukon edessä penkalla kukkii kilpaa kymmenkunta vaatimatonta kaunokaista, upeimpana lumenvalkea vilukko. Kuukkelikin käy kysymässä aamun kuulumisia.
Erämaassa pääsee irti kaikesta ja kaikkeuden yhteyteen. Elisan verkko ei täällä kuulu, mikä helpottaa täydellistä läsnäoloa. Erämaan elämän energia prana eli chi on voimaannuttavaa ja auttaa irrottautumaan elämän taustahälystä ja tarpeitaan kuuluttavasta egosta. Arkiset aivot palautuvat vuosituhantisissa äänissä ja tuoksuissa ja vain askelia elävään maahan rytmittäessä. Täällä kulkua voi suunnata helposti kiivettäville huipuille tai leppoisasti kuljettavien jokien varteen. Vain suoalueita kannattaa välttää, mutta nyt nekin tarjoavat aarteinaan kultaisia hilloja.
Pohjoisen lyhyt kesä näkyy kilpaa kypsyvissä marjoissa. Täällä mustikat, hillat, variksenmarjat, juolukat ja riekonmarjat kypsyvät nyt ja puolukatkin punertavat jo. Yöt kylmenevät ja yöpakkaset alkavat kuukauden päästä. Erämaahan on varustauduttava hyvin, mutta palkintona rohkeudesta saa väljyyttä ja rauhaa, jota ei tänä kesänä ole ruuhkaisilta reiteiltä löytänyt. Täällä olet omillasi ja jokaisella askeleella on merkitystä. Jokeen törmäävän kallion jyrkänteelle kiivetessä tekee mieli olla varovainen ja jokaisessa joen ylityksessä on keskityttävä.
Parasta Paistunturin erämaassa on vesi. Vettä on lakialueita lukuun ottamatta kaikkialla. Suoalueiden purojen vesi on turpeen värjäämää, mutta juotavaa. Tunturipurojen kirkas vesi on täynnä pranaa eli chitä ja eniten tulen kaipaamaan laskevan auringon valossa kasvojen pesua elinvoiman vedessä. Pulahdus kylmään jokeen on elämys, kunhan muistaa pitää ne kaikista kemikaaleista vapaana.
Joka vuosi vaellustaitomme kehittyvät ja varusteemme päivittyvät pikkuhiljaa paremmiksi. 25-v palvellut rinkkani teki viimeisen reissunsa ja 70 euron makuupussini menee myös vaihtoon. Tänä vuonna soijarouheen korvaaminen härkäpapurouheella vähensi retkipierujen määrää dramaattisesti.
Olemme molemmat raitistuneet ja elämässämme on uusi henkinen suunta. Se näkyy yhä syvempänä läsnäolona, luontoyhteytenä ja maailmaa parantavina keskusteluina. Täällä olemme miettineet, kuinka hajallaan olevien vaihtoehtohoitojen kentän saisi yhtenäisemmäksi, jotta jokainen tarvitsija saisi hänelle parhaiten sopivan avun. Sairauksien hoitoa tulisi lähestyä ihmisyyden viiden tason kautta ja lääketieteen hoitokuormaa pienentää tuomalla mukaan ihmisen luontaista energiaa tukevia hoitomuotoja. Aloittaa pitäisi avoimen yhteistyöverkoston lisäksi koulutusjärjestelmien akkreditoinnista, koska nyt energiahoitajaksi pääsee liian helposti, mikä johtaa puoskarointiin ja kaikkien luontaishoitojen leimaamiseen huuhaaksi. Opiskelu ihmisten energeettiseksi auttajaksi on vuosia kestävä prosessi ja onnistuu egostaan vapaiden opettajien johdolla.
Ihminen on kokonaisuus ja täällä erämaassa me olemme kokonaisia. Aamupuuro valmistuu myrskykeittimessä auringon pilkahdellessa pilvien raosta ja yksinäisen tunturikoivun kertoessa yllämme tarinaansa. Erämaa ympärillämme on elossa ja niin olemme mekin kiitollisina tähän päivään.
Haluan nukkua yöni puron solinassa,
siellä missä kännykät eivät kuulu.
Haluan kulkea kirjavilta mättäiltä
kivisille rinteille
ja laskeutua puron vartta
ihastelemaan soiden laikuttamaa erämaata.
Haluan olla läsnä,
vain tässä juuri nyt,
kun mitään ei tapahdu,
mutta kaikki on eniten elossa,
ja Maaäidin Rakkaus on rikkumaton.
Aika hetkissä kauempana.
