Syksyn ruskan upeus sävyttyy kohdallani taivasikävällä. Taivasikävä on kaipuuta sielun kotiin ja se kuuluu erottamattomana osana sielullisen Rakkauden kasvuun. Hyväksyn kaipuun osaksi ihmisyyttäni. Rakkaudelle avautuminen sävyttyy syksyn kirjavalla yksinäisyydellä, josta käsin Rakkauteni kasvaa tietoisuudeksi. Rakkauteni heijastus vahvistuu, mutta ei elämäni polku ole määräkään olla helppo. Olemmehan kuulleet, kuinka elämä on rankkaa ja sitten kuolet. Mutta miksi elämä on rankkaa ja kipeääkin? Miksi se on sitä myös meille Rakkaudessaan vahvistuneille?
Elämä on kärsimystä, koska egomme on niin vahva. Ego tahtoo ja ego pelkää, ahdistuu ja kokee riittämättömyyttä. Buddha opetti kärsimyksen johtuvan elämän janosta ja juuri egomme on se, joka janoaa elämää. Ego kertoo meille tarpeestaan tulla täytetyksi kiitoksella, hyväksynnällä ja ihailullakin. Ego saa meidät ripustautumaan somen tykkäyksiin ja valitsemaan ympärillemme kehuvat ihmiset. Egolle yksilöllisen vapaa maailma on uhka, koska maailmaa ei voi hallita. Ego haluaa hallita kaikkea, myös toisia ihmisiä ja heidän ajatuksiaan.
Ego on haastavin esteemme sielumme Rakkauteen kasvun tiellä. Suurin esteemme ei siis ole ”idiootit ympärillämme”, vaan omat tarpeemme ja oma suuruutemme, eli egomme. Rakkaus on äänekkään egomme takana vaitonaisen viisaassa sielussamme, eikä se pääse esille, mikäli jatkuvasti ruokimme egoamme. Rakkaus on totuus ja hiljaakin aina lopulta oikeassa. Egomme ei Rakkaudessa ole oikeassa, vaikka sillä äänekäs tarve siihen onkin. Sisältämme löytyy suurin Rakkaus, mutta myös sen uhka. Sen ymmärtääksemme meidän tarvitsee pysähtyä itsemme äärelle.
Koronaviruksen aiheuttaman kriisin tärkein opetus oli egon vallan pieneneminen. Ihminen pakotettiin yksinkertaiseen elämään, jossa jouduimme kohtaamaan egomme. Olemme suorittamisella tottuneet ruokkimaan egoamme, mutta hiljaisemmassa elämässä egomme vähempi ruokkiminen heikentää sen valtaa. Elämän pienentyessä meidän on kohdattava itsemme ja hiljaisemmassa elämässä on hieno mahdollisuus tietoisuuden kasvuun. Tietoisuus taas avaa sielumme Rakkauden.
Kiireinen elämämme on rakentunut pitkälti egon meille kuiskimien toiveiden varaan. Olemme ympäriltämme poimineet pinnalliseen hyvään elämään sopivat ainekset ja suorittamistahan siitä on seurannut. Pysähtyessämme huomaamme, ettemme tarvitse suorittamista ollaksemme onnellisia. Voimme paremmin, kun elämme pienemmin ja ympäristöämme säästäen. Egomme on vuosia kannustanut suorittamaan suurempaa elämää itseämme ja ympäristöämme säästämättä, mutta onni löytyy läheltä ja suurin onni itsemme sisältä. Olemmehan maailman onnellisin kansa ja kansainvälisen mittauksen tulos on saatu mittaamalla elämämme kehys kotimaassamme maailman parhaaksi.
Egon kohtaaminen tarkoittaa riittämättömyyden tunteiden kohtaamista. Riitänkö kun en suorita? Olenko laiska? Lihonko? Kaikki tuo on egomme puhetta, jonka yli meidän on kuljettava avautuaksemme hyväksyvämpään läsnäoloon. Me riitämme myös tavallisina ja tavallisessa turvallisessa arjessa sisimpämme Rakkaus pääsee esille. Rakkauden esillepääsyn näkee yhteiskunnassa yhteisöllisen välittämisen kulttuurin lisääntymisenä.
Toinen asia, jolla ego meitä ohjaa on pelko. Ja nyt en puhu korkeanpaikan tai muultakaan turhalta hengenvaralta suojaavasta tarpeellisesta pelosta. Tarkoitan elämän hallitsemattomuuden pelkoa. Ego haluaa hallita kaikkea ja kaikkia, koska kaikki mitä ei voi hallita, on egolle uhka. Elämää ei voi hallita, vaan olemme elämän virran vietävinä. Ego uskottelee olevansa ohjaimissa ja käyttää voimakkaana hallinnan keinona kuoleman pelkoa. Ja niin pitkään, kuin pelkäämme kuolemaa enemmän kuin Rakastamme rohkeasti elämää, ego hallitsee elämäämme Rakkauden sijaan. Kuolemanpelosta vapautuminen on osa egomme vallan vähentämistä.
Kuolemanpelosta vapautuu tietoisuudella. Kun muistamme mistä olemme tulossa ja minne olemme menossa, ymmärrämme, että tämäkin elämä kaikessa kauneudessaan ja ainutkertaisuudessa on jatkumo sielumme kasvun sarjassa. Rakkaudelle avautuminen vahvistuu ja hyväksymme kasvukipumme. Mitä voimakkaammin kipumme kohtaamme, sitä vahvemmaksi pelottomuutemme käy. Kärsimyksen kohtaaminen kasvattaa rohkeuttamme kohdata vaikeitakin asioita, jotka avaavat meitä sielumme totuudelle ja Rakkaudelle.
Egosta luopuminen sattuu ja tekee elämästä hetkittäistä kärsimystä myös meille Rakkaudessaan vahvistuneille. Kärsittyäni olen vapautunut kuolemanpelosta ja Rakastan elämää vahvemmin kuin koskaan. Kärsin ihmisenä myös sielullisesta Rakkaudesta käsin, koska olen auki myös muun maailman kasvulle. Osani ei ole vain käpertyä itseeni, vaan vahvistaa Rakkauden loistoa osana yksilöllisten ihmisten joukkoa. Kaikki käyvät yksilöllistä kasvuaan kohti Rakkautta. Vahvimpia ovat he, jotka kohtaavat omat kasvukipunsa toista syyttämättä. Mutta kuinka moni ymmärtää, että todellista tässä kaikessa on lopulta vain Rakkaus?
Viikonlopun lämpö
kuin kesän viimeinen henkäys,
ennen syksyn pimeää.
Lupaus paluusta.
Värien loisto,
kuin muistutuksena muutoksen edellä,
jokin suuri on läsnä,
kärsimys tai Rakkaus.
Elon aaltojen rikkautena.
