Tunteeton ihmiskunta?

Tunteet ovat upeita ihmisyytemme sävyjä, mutta tunne on myös harha. Oli tunne mikä tahansa vihasta rakkauteen, se ei ole totta. Tunteet ovat osa elämäämme, mutta samalla ongelmiemme juurisyy. Kehitymme hiljalleen sielumme sivistyksessä kohti ihmiskuntaa, jota tunteet eivät hallitse.

Jokaisen ihmisen kohdalla tunteet saavat meidät välttämään asioita, joita kohti meidän tulisi kulkea. Emme lähde lenkille, koska ei huvita, tartumme jatkuvasti älypuhelimeen, koska meillä on tylsää, emmekä syö terveellisesti, koska käytämme ruokaa tunnelääkkeenä.

Parisuhteet ovat kriisissä, koska tunteilla on liikaa valtaa. Toinen vastuutetaan omasta tunne-elämästä ja etsitään kumppania, jonka kanssa voisi olla vain onnellinen elämänsä loppuun asti. Ensin pitäisi osata olla omien tunteidensa kanssa, koska Rakkaudellinen parisuhde nostaa kaikki tunteemme pintaan. Yhtä paljon, kun haluamme rakkautta, meidän tulee osata vihaamme käsitellä.

Syntyvyyden laskun taustalla on myös tunteiden valta. Vanhemmuus on vaikeaa tunnekasvua valtavalla vastuulla. Haluamme paeta elämän epävarmuutta ja siksi pakenemme myös vanhemmuutta. Lasten kuuluukin olla hankalan äänekkäitä kiukkukasoja ja meidän tunnevastuuseen kasvavia vanhempia. Vanhemmuuden kuuluukin herättää hankalia tunteita, koska elämän kuuluu herättää hankalia tunteita, koska elämä on tunteiden vallasta irrottautumisharjoitus Rakkauteen.

Tunteet ovat osa valtaa, politiikkaa ja päätöksentekoa. Tunteilla ostetaan ääniä lupaamalla lievittää kateutta, pelkoja ja omaa vastuuta pärjäämisestä. Läntiset demokratiat ovat rahoituskriisissä kivojen tunteiden ostamisen takia. Tunteet haluavat kuulla muiden vastuun oman kehitystarpeen sijaan. Oma kehitystarve verhotaan pahimmillaan salaliittoteorioihin, vaikka kyse on omista hallitsemattomista tunteista. Tunne näkee syyn aina itsensä ulkopuolella, vaikka ihmisellä itsellään on vastuu tunteistaan.

Usein kuulee, kuinka toisten pitäisi tehdä milloin mitäkin, ettei toisille tulisi paha mieli. Isänpäiväkorttien teko pitäisi lopettaa, sukupuolista puhuminen pitäisi lopettaa ja epäterveelliset elämäntavatkin ovat vain kehopositiivisuutta. Joskus epäterve tunnesuojelu johtaa tabun syntymiseen, mikä patoaa kehityksen, kunnes vaikeasta asiasta voidaan taas keskustella. Lastemmekin on saatava kasvaa avoimessa tunneilmapiirissä, missä hankalatkin tunteet ovat sallittuja ja oma kiukku opetellaan purkamaan rakentavasti jo varhain.

Ihmisen ja simpanssien genomit ovat yhteneviä n. 95 %. Simpanssien kilpailevat urokset eivät tule keskenään toimeen, vaan pyrkivät tappamaan toisensa. 5 %:n turvin ihminen kehittää suvaitsevampaa mieltä. Erilaisuus ja tuntematon on meille edelleen uhka, koska tunteemme kertovat niin. Onneksi lapsemme ovat meitä suvaitsevampia, koska maailma on avoimempi. Lopulta ihmiskunta kasvaa yhteiseksi englantia puhuvaksi kansakunnaksi, jossa jokaisella on oma ainutkertainen paikkansa sielunsa kutsumana.

Meitä kehittyneemmät sivilisaatiot eivät tee kanssamme laajempaa yhteistyötä ennen kuin kasvamme irti tunteidemme vallasta. Nyt korkeampi tietoisuus on meille uhka, koska oma rajallisuutemme on ajattelumme keskipiste. Tunteillemme on liian kivuliasta myöntää, että olemme universumin tunnekehitysmaa, joka barbaarimaisesti edelleen murhaa lapsiaan, koska tunteet oikeuttavat sodan ja terrorin. Sielumme sivistys ei halua pahaa kenellekään – vain Rakkauden yhteyttä.

Sivistyksen kasvu kohti sielullista Rakkautta on työlästä. Jokainen päivä on lahja opiskella ja työstää nöyrästi omia tunteitaan. Meidän on tehtävä enemmän yhteisen kehityksen ja lastemme eteen. Kehitystarpeemme ovat läsnä vanhempana, parisuhteessa, työssä, politiikassa ja harrastuksissa, jotka auttavat kohtaamaan ajatustemme, tunteidemme ja tekojemme kapeikkoja. Elämän kuuluukin synnyttää riittämättömyyttä ja häpeää. Häpeän kohtaamisen vaikeus on tunne-elämän vinouminen yksi syy kaikissa synkän kolmikon piirteissä.

Riita riidalta, kärsimys kärsimykseltä ja sota sodalta ihmiskunta kasvaa irti tunteiden vallasta. Genomimme muuttuu vuosituhansien myötä tunteettomaksi ja pääsemme yhdessä universaalin Rakkauden energian yhteyteen. Universumissa sivilisaatioiden välillä matkustavat vain Rakkaudelliset kansat, koska se on Suurenmoisen suunnitelman laki. Sitä ennen olemme tunnekasvatuslaitos satumaisen kauniilla planeetalla, jonka energia on ihmiskuntaa paljon korkeampi.

Tätä röykkyistä matkaa on jäljellä vielä paljon ja tästäkin pitää nauttia ja rakastaa ja tunnistaa riittävä tekeminen vaikka ulkopuolisen auttajan kannustamana. Yhdessä teemme tästä toisillemme juuri niin hyvän paikan, kun teemme siitä itsellemme hyvän. Kaikella tällä kipuilulla on yhteinen tarkoitus ja voimme auttaa toisiamme tällä upella matkalla nimeltä elämän Rakkaus.

Rakkaus ei ole tunne,

se on energiaa,

fyysikoiden pimeäksi kutsumaa ainetta,

todellista valoa kaiken välillä,

galaksejakin liikutteleva voima.

Rakkaus on kaikkialla,

palanen sielumme kirkkaudessa,

totuutena kaikkien uskontojen taustalla,

universumimme tieteen tavoittamattomissa,

koska suurin on Rakkaus.

Kerro muillekin

Muita blogikirjoituksiani

Pitkä matka

Vuonna 2022 pitkäperjantai on aikaisempaa pidempi ja ahdistus on totta monelle. Olemme jälleen sodan äärellä, ja askelissa rauhaan jokaisella Rakkaudella...

Lue kirjoitus

Kohtaamisia

Kun yhdelle viikolle mahtuu yhteiskunta kohtaamisineen ja koko ihmisyyden alastomuus. Kuljen henkisesti alasti auttamassa ja kannustamassa kehitykseen kaikkialla ja aito...

Lue kirjoitus
”Rakkauden pilkahdus päivääsi, koska olethan upea sielu kauniskin”

– Kimmo Anttonen